torstai 31. tammikuuta 2013

Jelkkauksen (peniksen venytystekniikka) perusteet

Ohjeet jelkkauksen (jelq, jelquing, jelqing) aloittamiseksi

 

1. Rasvaa peniksesi hyvälaatuisella allergiavapaalla voiteella. Mitä parempi voide, sitä harvemmin sitä tarvitsee lisätä. Esim. apteekista saatava Ceridal Lipolotion on hyvää tähän tarkoitukseen.

2. Nostata erektiosi 50-75% tasoon, tyyli vapaa... :) Erektion tulee olla sellainen, että sillä ei vielä seksiä harrasteta, mutta verta tulee olla peniksessä enemmän kuin lepotilassa


3.  Ota kädelläsi "OK-ote" peniksen juuresta siten, että peukalo osoittaa terskaa kohden.

4. Purista kädelläsi painetta peniksen ympärille ja liu'uta samalla kättäsi kohden terskaa. Optimaalinen ote ei satuta, mutta siirtää verta tehokkaasti kohden peniksen kärkeä.

5. Pysäytä liike terskan juureen, terskaa ei ole tarkoitus jelkata. Yhden liikkeen keston tulisi olla noin 2-3 sekuntia.

6. Toista liikettä vuoron perään kummallakin kädellä sopivaksi katsomasi aika. Mitä pidempään ja useammin jaksat, sitä parempi lopputulos.



lauantai 18. elokuuta 2012

Peniksen koot maittain

 Targetmap.com -sivusto on laittanut maat järjestykseen penisten koon perusteella. Tilastojen mukaan peniksen keskipituus vaihtelee merkittävästi eri maiden välillä. Suomi sijoittuu vertailun puolivälin paikkeille 13,77 cm keskipituudellaan. Suomalaisten harmiksi muut pohjoismaat kiilaavat edelle. Pisimmät lähimelat löytyvät Tanskasta (15,29 cm). Ruotsissa keskipituus on 14,80 cm ja Norjassakin 14,34 cm.

Maailman kookkaimmat aisat näyttäisivät löytyvän ehkä vähemmän yllättäen Afrikan ja Etelä-Amerikan suunnalta, pienimmät taas Aasiasta.


Suurimmat keskipituudet top 10

 
1. Kongo 17,93cm
2. Ecuador 17,77cm
3. Ghana 17,31cm
4. Kolumbia 17,03
5. Venezuela 17,03
6. Libanon 16,82
7. Kamerun 16,67
8. Bolivia 16,51cm
9. Unkari 16,51cm
10. Sudan 16,47cm


Pienimmät keskipituudet  top10

 
1. Etelä-Korea 9,66cm
2. Kambodža 10,04cm
3. Thaimaa 10,16cm
4. Intia 10,24cm
5. Burma 10,70cm
6. Taiwan 10,78cm
7. Filippiinit 10,85 cm
8. Sri Lanka 10,89cm
9. Kiina 10,89cm
10. Japani 10,92cm




 Katso täydellinen listaus alla olevasta linkistä:

http://www.targetmap.com/viewer.aspx?reportId=3073


Phallosan - suomenkielinen sivu
JesExtender
SizeGenetics
MaleEdge

maanantai 6. elokuuta 2012

Peniksen koko - naisen mielipide

Usein kuulee väitettävän, että peniksen koolla ei ole naiselle mitään väliä. Nämä foorumisitaatit kuitenkin todistavat jotain muuta ;)

Erään äitien kansoittaman foorumin ketjuun "Nainen: millaisesta kalusta pidät", on kommentoitu mm. seuraavaa:

"Sopivan pitkästä eli 15-20cm ja paksusta, niin kuin rakastajalla on :)"
"Sellainen about 15 cm. Löysä ei saa olla...Kivikovana ihana!"
"18/5, tasapaksu, terskan pää ei kapene. Samankokoinen kuin monet sauvat on :-)"

Toisella naisten lifestyle-lehden foorumilla puolestaan kommentoidaan kysymykseen "Kivikovan erektion sopivin pituus?" seuraavasti:

Olen nainen ja vastasin 16-17 cm. Omalla miehellä on suurin piirtein tuon pituinen ja hyväksi kooksi olen sen todennut :D
18 - 19 cm. Mutta kyllä sellanen yli 20 senttinenkin jörtikkä kelpais. Ulkomailla ollessa totuin tollaseen isompaan ja nyt en muuta kelpuutakaan ;D Iso<3 i="i">
Rakastan suuria peniksiä, ja siihen nähden olen kyllä onnistunut valitsemaan siippani oikein, vaikka hänen housujensa sisällöstä pysyinkin tietämättömänä varsin pitkään. Pituutta on ehkä 20cm tai hieman vajaa, ja paksuuttakin niin paljon, etteivät peukalo ja keskisormi sen ympärillä riitä koskettamaan toisiaan (vaikka olen pitkäsorminen :) ).

Että semmoista välinpitämättömyyttä...


Phallosan - suomenkielinen sivu
JesExtender
SizeGenetics
MaleEdge

 
 





tiistai 24. heinäkuuta 2012

Peniksen pituuden mittaaminen

 

Pituuden mittaus


Jos olet kiinnostunut mittaamaan oman peniksesi, kannattaa mittaus suorittaa oikeaoppisesti, ettei tule huijattua itseään. Oikeaoppinen peniksen erektiopituuden mittaus suoritetaan peniksen päältä. Tarvitset mittaukseen tukevan rullamitan tai viivottimen. Mitta painetaan nivusissa olevaa häpyluuta vasten, näin saadaan vertailukelpoinen tulos eri rasvaprosentilla varustettujen henkilöiden kesken. Käyrää penistä saa taivuttaa suoraksi vertailukelpoisen tuloksen saamiseksi.

Paksuuden mittaus 

 

Peniksen paksuuden mittaus tehdään mittaamalla ympärysmitta. Penis ei ole koskaan täysin pyöreä, joten halkaisija ja läpimitta eivät kerro todellista kokoa. Tarvitset siis hyvin joustavan mittanauhan, esim. ompelumittanauha on hyvä tähän tarkoitukseen. Mittaa ympärysmitta varren keskikohdasta, ei terskan ympäriltä. Jäykemmillä rullamitoilla et saa luotettavaa tulosta, joten unohda ne.

Eipä sitten muuta kuin mittailemaan!


Jos mittaustulos ei miellytä, katso alla olevista linkeistä, mitä asialle voi tehdä!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Historiaa - suuren peniksen metsästys kautta aikain




Vaikka nykyaikaiset High-Tec -venyttäjät ovat kohtuullisen uusi innovaatio, peniksen koon kasvattaminen venyttämällä ei suinkaan ole uusi keksintö - päin vastoin - se on ollut käytössä tuhansia vuosia! Eikä venyttäminen ole rajoittunut ainoastaan penikseen, vaan eri kulttuureissa on venytetty milloin selkää, milloin kaulaa, milloin kättä tai jalkaa. Antropologi Margaret Mead huomasi tutkimusmatkoillaan Polynesialaisten miesten venyttävän peniksiään kasvin kuiduista kudotulla sukalla, jonka päähän oli sidottu kivi tai muu painava esine luomaan vetoa. Arkeologiset kaivaukset ovat myös paljastaneet luolamaalauksia, jotka ajoittuvat aina vuoteen 440 ekr. Monissa maalauksissa esiintyy isolla peniksillä varustettuja miehiä (usein kuninkaita).



Kuten monissa muissakin kulttuureissa, myös muinaisessa arabialaisessa kulttuurissa penis ja seksuaalinen potentiaali on aina liitetty miehen viriiliyteen ja maskuliinisuuteen. Muinaiset arabialaiset tarinat kuvailevat erilaisia seksuaalisen kanssakäymisen muotoja ja arvottavat miehen seksuaalista vetovoimaa ja dominanssia peniksen koon perusteella. Tunnetun peniksenkehittämismetodin, nimeltään jelqing, on uskottu olevan peräisin muinaisen Arabian alueelta.


Peniksen koon kasvattaminen venyttämällä on ollut yleisesti käytössä myös afrikkalaisten ja etelä-amerikkalaisten heimojen keskuudessa.

Muinaisen Rooman ja Kreikan alueelta on lukuisia vanhoja kirjoituksia, jotka käsittelevät "elimen valmistelua painavan taakan ja lämpöhieronnan avulla". Jopa nuoria poikia opetettiin tekemään harjoitteita, jotka lisäävät peniksen pituutta ja paksuutta.

Peniksen venyttämisen pitkä historia alkaa kaukaa ensimmäisten egyptiläisten dynastioiden ajalta. Monet muinaiset kirjoitukset kuvaavat raakoja kokeita, joita orjien peniksillä suoritettiin. Myös faaraoiden on todettu harjoittaneen painojen avulla suoritettavaa peniksen venyttämistä.

Myös intialaisen Sadkhus-heimon jäsenet ovat harjoittaneet merkittäviä tuloksia riiputtamalla painavia kiviä peniksessään pitkiä aikoja.

Nykytutkimukset osoittavat, että roikkuvan painon avulla voidaan saavuttaa peniksen pituuskasvua, mutta paksuus usein jopa pienenee. Roikottaminen voi olla jopa vaarallista, koska se voi johtaa verenkierron häiriintymiseen.


Peniksen pidennyksen ABC



Peniksen pidentäminen ei ole uusi ajatus, mutta siitä ei ole ehkä haluttu juuri puhua, koska sitä on pidetty epäilyttävänä huijareiden touhuna. Uusien lääketieteellisesti todistettujen menetelmien - kuten peniksen kevyt venyttäminen - ansiosta tämä ajatus alkaa toivottavasti muuttumaan ja peniksen kasvattaminen nähdään ratkaisuna monia miehiä vaivaavaan ongelmaan.


Peniksen venyttäminen


Niin huvittavalta kuin se kuulostaakin, peniksen venyttäminen on vuosisatoja vanha koeteltu tekniikka peniksen pituuden kasvattamiseen. Venyttämistä voi tehdä käsin tai peniksen venyttämiseen tarkoitetuilla laitteilla (eng. penis extender).


Miten venyttämistekniikka toimii?

 

Peniksen kasvattaminen venyttämällä toimii kahdella lailla: se laajentaa peniksen paisuvaiskudosta sekä pidentää peniksen sidekudosta. Hyvä esimerkki sidekudoksen pitenemisestä ovat Myanmarissa elävät Padaung-heimon naiset, jotka ovat venyttäneet kaulaansa metallirenkailla vuosien ajan. Niin kutsuttujen kirahvinaisten kaulat ovat näin ollen venyneet jopa 20 cm sidekudoksen venymisen myötä.


Peniksen venyttäminen teoriassa




On olemassa kaksi yleisesti hyväksyttyä teoriaa, jotka selittävät venyttämisen avulla tapahtuvaa peniksen pitenemistä. Perusteet ovat molemmissa samat. Kun elävään kudokseen kohdistuu vetäviä voimia, kudokset reagoivat automaattisesti mukautumalla niihin. Toisin sanoen, venyttämällä penistä oikealla tekniikalla ja voimakkuudella, peniksen kudos käy läpi kaksi prosessia:

1. uuden kudoksen muodostuminen pidentää penistä: venyessä peniksen kudoksen solujen väliin muodostuu mikroskooppisen pieniä rakoja, jotka elimistö automaattisesti pyrkii korjaamaan muodostamalla uusia soluja. Näin ollen peniksen pituus kasvaa.

2. peniksen paksuuden kasvu kudoksen laajenemisen myötä: kudos pyrkii laajenemaan, jotta se kestäisi paremmin siihen kohdistuvan vetorasituksen, tämän seurauksena peniksen halkaisija ja paksuus kasvaa.


Oikealla tavalla ja voimakkuudella suoritettu peniksen venyttäminen voi johtaa huomattaviin tuloksiin. Monet käyttäjät alkavat nähdä tuloksia jo muutaman viikon jälkeen. Toiset ovat saavuttaneet jopa yli 2 cm pituutta kuukaudessa. Tämä on harvinaista, mutta silti mahdollista. Tulosten saavuttamisen nopeus riippuu harjoittelun määrästä ja ennen kaikkea ohjeiden oikeaoppisesta noudattamisesta.


Peniksen venyttäminen nykyaikaisilla välineillä



Perinteisesti peniksen koon kasvattamiseen on käytetty monenlaisia tekniikoita, kuten pumppaamista (Austin Powersistakin tuttu penispumppu), lypsämistä (milking), tekniikkaa nimeltä Jelqing (tälle löytyy monenlaisia käännöksiä, mm. jelkkaus) ym.

Suurin ongelma näissä tekniikoissa on niiden aikaavievyys. Ne vaativat myös juuri oikeanlaisen tekniikan joka on usein vaikea opetella. Lisäksi tulokset ovat usein epävarmoja. Tämän takia tutkijat ovat kehittäneet laitteita, jotka säästävät aikaa ja toistavat harjoitteen joka kerran juuri oikealla tavalla. Nykyaikaiset peniksen venytyslaitteet luovat penikseen juuri oikeanlaisen vetovoiman, joka säännöllisellä käytöllä suurentaa peniksen kokoa venyttämällä kudosta. Elimistö reagoi tähän kasvattamalla uusia soluja kudoksen solujen mikroskooppisiin väleihin. Pitää muistaa, että avainasia peniksen koon kasvattamisessa on harjoitteiden säännöllisyys ja toistettavuus, kasvua ei tapahdu hetkessä. Toisin sanoen, venytyslaitteen käytön määrä on suoraan verrannollinen saavutettuun tulokseen. Oikein käytettynä voit saavuttaa merkittäviä tuloksia, jotka parantavat itsetuntoasi ja seksuaalielämääsi.

Linkkejä:

Väestöliitto - Paras penis 
Health24.com - Penis traction can work
Iltalehti - Peniksen pidentäminen onnistuu ilman leikkausta

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Peniksen koko ja sen suurentaminen


Peniksen pituutta on lähes kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina pidetty miehisyyden mittarina ja peniksen koko on askarruttanut miehiä jo vuosituhansien ajan.

Peniksen koolla on siis ratkaiseva merkitys miehen itsetuntoon. Monet miehet ovat pilanneet vuosia elämästään murehtimassa hiljaa mielessään pientä penistään. Asiaan on kuitenkin olemassa ratkaisu.

Uudet peniksen pidennysmetodit ovat olleet maailmanlaajuisesti käytössä yli kahdentoista vuoden ajan. Enää ei tarvitse, eikä kannata käyttää kivuliaita ja jopa vaarallisia alipaineeseen perustuvia penispumppuja. Tutkimukset osoittavat, että uudenaikaiset pidentäjät todella pidentävät ja paksuntavat penistä. Tällä sivulla esitellään parhaiksi todettuja mekaanisia peniksen pidentäjiä, kuten Jes-Extender, SizeGenetics ja MaleEdge.